meriitit

Smackin 'n' Bluffin


Sakun kuvat © Brenda, Alegre
virallinen nimi Smackin 'n' Bluffin rotu, sukupuoli amerikkalainen puoliverinen, ori
syntymäaika/ikä 16.05.2010/3v YIL väri ja merkit ruunikko, piirto
säkäkorkeus 164cm omistaja minttu
rekisterinumero vrl-0000 maahantuoja Flickington / Himpppu
koulutus he b // 130cm saavutukset -

Luonnekuvaus

Yleisesti ottaen Saku on on hyvin utelias ja reipas persoona, joka kumminkin loukkaantuu todella helposti, jos esimerkiksi toinen hevonen saa huomiota Sakua enemmän. Tätä oria on myöskin hyvin hankala saada lepytettyä, sillä esimerkiksi makupaloja tämä herra ei syö ollenkaan, ei vaikka kuinka ne olisivat todella monen hevosen herkkua, niin voit olla varma ettei Saku niihin koske. Yleensä lepyttely onnistuukin vain ylimääräisellä huomiolla ja silloinkin vain pitkän ajan päästä. Kannattaakin siis varoa loukkaamasta Sakua, koska se tosiaan on yksi niistä harvoista hevosista, joiden loukkaantumisen huomaa selkeästi omilla silmillään. Jottei tämä luonne menisi nyt ihan pelkäksi herkkyydestä puhumiseksi, niin pakko myöskin mainita, että Saku on yksi niistä harvoista hevosista myös, joille ei vain yksinkertaisesti voi sanoa ei. On se sen verran ihana oripoika.

Hoidettaessa Saku seisoskelee sen jälkeen kiltisti paikoillaan, kunhan on ensiksi saanut tutkia hoitajansa läpikotaisin, jos hoitajalla olisi vaikka jotain leikkikaluiksi sopivia esineitä mukanaan. Kannattaakin siis pitää esimerkiksi taskut visusti kiinni kun menee Sakun karsinaan, muuten voi olla, että vaikkapa avaimesi katoavat tämän herran hampaiden väliin heiluteltaviksi. Makupaloja Saku kun ei tosiaan huoli, vaikka tarjoaisit niitä koko päivän ajan, makupalat kannattaa siis suosiolla jättää kotiin, jos ei niitä jollekin toiselle hevoselle meinaa antaa. Talutettaessa Saku kulkee reippaasti vierellä, mutta aina välillä tulee hidasteita matkaan kun Saku tahtoo haistella ja tutkia kaiken ympärillään olevan tarkkaan. Jos Saku oikein keskittyy tutkimaan jotakin talutettaessa, niin kannattaa varoa, ettei mikään säikäytä Sakua, koska keskittyessään tosissaan johonkin Saku on erittäin herkkä säikähtämään yllättäviä tapahtumia. Kuljetusautoon Saku menee ihan helposti, vaikka matkalla sinne pitäisikin saada tutkia kaikki erityisen tarkkaan, ettei mikään pääse yllättämään matkalla. Kumminkin jos tätä herraa hoputtaa eteenpäin, niin kyllä se myöskin kuljetusautoon saakka menee kohtuullisen rivakasti.

Ratsastettaessa Saku on erityisen reipas ja sen kanssa on miellyttävä tehdä asioita. Varsinkin esteitä on erityisen kiva hypätä Sakulla, sillä niistä tämä herra pitää erityisesti ja ei se niissä todellakaan huonokaan ole. Sakun hyppytyyli on erityisen miellyttävä ja hyvä, sillä Saku harvoin tiputtaa, jättäähän se sen verran paljon ilmatilaa vatsansa ja esteen väliin. Koulua mentäessä huomaa selkeästi, kuinka se ei tosiaankaan ole Sakun lempipuuhaa, sillä silloin pitäisi vain saada laiskoitella, vaikka herra olisi juuri hetkeä aikaisemmin ollut täydessä energiassaan. Kamalasti tätä herraa ei voi edes patistaa eteenpäin, sillä Saku loukkaantuu siitä erityisen helposti. Kannattaa vain yrittää pitää käskyvalta itselläsi ja antaa avut aina uudelleen ja uudelleen niin kauan kunnes Saku tekee tahdotun asian. Sillä jos menet tällä herralle antamaan periksi, niin voit olla varma ettet koulua pääse ratsastamaan enää ikinä ilman Sakun laiskottelua. Maastoon kannattaa mennä, jos tarkoituksena on rentoutuminen, sillä siellä tulee jälleen esille Sakun utelias puoli ja herra tahtoisi kaiken eteen tulevan tutkia ja haistella tarkkaan. Hyvä puoli Sakussa on erityisesti maastossa se, että herra ei pahemmin säiky mitään, vaan on pomminvarma ratsu.

© *lumienkuli*, kiitos!

Sukutaulu

i. Some of Story
aw, 167cm ko. HeA, re. 140cm
ii. Storyboy iii.
iie.
ie. Such a Sucker iei.
iee.
e. Bathsheba in Gin
aw, 163cm ko. HeA, re. 120cm
ei. Herr Dieter eii.
eie.
ee. Ailani in Gin eei.
eee.

sukuselvitys

Some of Story on komea, vahvarakenteinen ja lempeä hyvin pidetty ori, jonka suku on tähän asti pysynyt harmillisen tuntemattomana. Hyviä kisatuloksia saanut ruunikko on toiminut koulukenttien tähtenä jo kisauransa alusta lähtien, mutta ei ole päässyt kilpailemaan suurien nimien joukkoon ratsastajansa tavoittellisuuden puutteen vuoksi. Ehkäpä jonain päivänä tämäkin hevonen löytää uuden, tavoitteellisemman kuskin jostain. Some of Storyn isä Storyboy oli vallaton, nykyään edesmennyt ruunikko puoliverinen, jonka 17. sija jäi orin viimeiseksi. Omistajansa ylpeäksi saattanut hevonen oli silti hyvinhoidettu ja arvosti ihmisiä loppuun asti. Such a Sucker oli taas paljonkin nimensä veroinen; jokseenkin hankala ja omapäinen hevonen aiheutti hoitajilleen kolhuja ja henkistä tuskaa pitkään. Voitontahtoa tammalta ei kuitenkaan puuttunut ja se nopeasti saikin ratsastajansa suosion.

-----------------------------------------


Bathsheba in Gin on lyhyen, mutta upean uran tehnyt puoliveritamma, jonka oudot tallitavat kaikki tunsivat. Velmu ja yllättävän ihmismäinen tamma keksi helposti temppuja isäntäväkensä kiusaksi, mutta ei koskaan tehnyt mitään satuttaakseen. Tamman ilme kuitenkin muuttui vakavaksi nopeasti, kun kilpailutilanteet tulivat vastaan ja siitä vakavuudesta syntyikin monta hyvää kisatulosta.
Herr Dieter, Batsheban isä, on sitä vastoin tehnyt uraa kaikilla mahdollisilla kisakentillä, eikä kukaan ole hetkeäkään epäillyt sen eurooppalaisia sukujuuria. Vakavasti otettava ori voitti helposti ja useasti vielä Euroopassa asuessaan, mutta muutto Amerikkaan sai hevosen hämmentymään ja kisatulokset laskivatkin huomattavasti. Niinpä hevonen päätettiin jättää pelkästään siitoskäyttöön.
Ailani in Gin on nykyään edesmennyt kimo täysiverinen, joka polveutui laukkahevosista. Kipakka tamma oli helposti säikkyvä, mutta silti kiltti ja ehkä hiukan ujokin, jonka takia se ei voinut seurata sukuaan laukkaradoille. Sitä vastoin kenttäratsastuksessa tamma loisti täysin erilaista valoa ja olikin sekä hoitajien, että ratsastajiensa suosikki.

© Himpppu, kiitos!

Jälkeläiset

o/t. varsa 1 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 2 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja

Kilpailukalenteri

yht. 30 starttia esteet
päivämäärä kutsu alaisuus luokka sijoitus
09.08.2010 kutsu villi 70-80cm 05/10
09.08.2010 kutsu villi 90-100cm 06/11
09.08.2010 kutsu villi 110-120cm 08/10
23.09.2010 kutsu villi 80cm 0/0
23.09.2010 kutsu villi 100cm 0/0
23.09.2010 kutsu villi 80cm 0/0
23.09.2010 kutsu villi 100cm 0/0
02.10.2010 kutsu villi 100cm 0/0
02.10.2010 kutsu villi 110cm 0/0


koulu
päivämäärä kutsu alaisuus luokka sijoitus
19.08.2010 kutsu villi he c 04/16
19.08.2010 kutsu villi he b 05/20
28.09.2010 kutsu villi he C 0/0
28.09.2010 kutsu villi he B 27/30
28.09.2010 kutsu villi he A 14/30
28.09.2010 kutsu villi va B 20/30
28.09.2010 kutsu villi va A 15/30
30.09.2010 kutsu KRJ va B 00/00
30.09.2010 kutsu KRJ va A 00/00
30.9.2010 kutsu KRJ va A 00/00
30.9.2010 kutsu KRJ PSG 00/00
01.10.2010 kutsu KRJ va A 00/00
01.10.2010 kutsu KRJ PSG 00/00
02.10.2010 kutsu KRJ va A 00/00
02.10.2010 kutsu KRJ PSG 00/00
03.10.2010 kutsu KRJ va A 00/00
03.10.2010 kutsu KRJ PSG 00/00
10.10.2010 kutsu KRJ GP 00/00
11.10.2010 kutsu KRJ GP 00/00
12.10.2010 kutsu KRJ GP 00/00
13.10.2010 kutsu KRJ GP 00/00

Päiväkirja

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....


Alkuperäisen ulkoasun © Veikkalay 2010, muokkaus © Minttu » Sivun alkuun